Työvoimakoulutus

Yrittäjyyttä kohti - Yrittäjyyden ammattitutkinnon osa

Etsi avoimia työvoimakoulutuksia

Yrittäjyyttä kohti - Yrittäjyyden ammattitutkinnon osa

  • Julkaistu:
  • Haku päättyy:
  • Koulutus alkaa:

Kuvaus

Tule mukaan koulutukseen, jossa arvioit omia yrittäjäedellytyksiäsi. Koulutuksessa pohdit omaa osaamistasi, liikeideaasi, määrittelet liiketoimintasi ratkaisuja ja laadit liiketoimintasuunnitelman. Ylipäänsä saat selvyyttä siihen, millaiset valmiudet sinulla on ryhtyä yrittäjäksi. Koulutus sisältää monipuolisesti yrittäjyyden suunnittelussa hyödyllisiä sisältöjä. Koulutuksen aikana selvität mm. toimintaympäristösi kilpailutilannetta, asiakkaita, tuotteita, palveluita sekä kannattavuutta.

Koulutus soveltuu yrittäjyydestä kiinnostuneelle ja omaa yritystoimintaa suunnittelevalle henkilölle. Koulutus on ensisijaisesti tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille. Tavoitteena on rohkaista sinua tunnustelemaan, löytyykö sinusta kipinä yrittäjyyteen.

Lisätiedot

Koulutuksen aikana suoritetaan Yrittäjyyden ammattitutkinnon osa Yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistäminen (60 osp).

Koulutukseen sisältyy lähiopetuspäiviä noin 1-3 päivää kuukaudessa. Lisäksi koulutukseen sisältyy yksilöohjausta, etäopiskelua, verkkokursseja ja verkostoitumista yhteisöllisessä tilassa (Äänekoskella Äänehub). Etäopiskelu koulutuksen aikana on etupäässä oman liiketoiminnan kehittämistä. Käytämme koulutuksessa helppokäyttöistä Pedanet-oppimisympäristöä.

Koulutuksen sisällöt:
- orientaatiopäivä
- yrittäjyyden perusteet
- toimintaympäristö ja liikeidea
- kannattavuus ja hinnoittelu
- taloussuunnitelma ja rahoitus
- markkinointi
- yritysmuodot, yritysverotus ja perustamistoimet
- lainsäädäntö yritystoiminnassa

Opiskelijalle laaditaan henkilökohtaisen osaamisen kehittämisen suunnitelma HOKS.

Yrittäjyyttä kohti -koulutuksen jälkeen on mahdollista suorittaa yrittäjyyden ammattitutkinto kokonaan. Ota koulutuksen aikana yhteyttä opinto-ohjaaja Pirkko Pinolaan sekä omaan virkailijaasi TE-toimistossa tai kuntakokeilussa

Lisätietoja Yrittäjyyden ammattitutkinnon tutkinnon osasta Yritystoiminnan suunnittelu ja käynnistäminen löytyy täältä:
https://eperusteet.opintopolku.fi/?msclkid=bbea1e80bb0f11ec925e1fac0e4f6ae9#/fi/esitys/7547772/reformi/tutkinnonosat/7561122

Lisätietoja:
Reijo Hytönen
reijo.hytonen@poke.fi
p. 040 9106 409

Koulutukseen hakeutuminen:

Täytä sähköinen hakemus “Hae tähän koulutukseen” painikkeen kautta. Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, pitää sinun vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Vaihtoehtoisesti voit jättää paperihakemuksen työ ja elinkeinotoimistoon.

Voit seurata hakemuksesi tilannetta ja tarkistaa valintatietosi Oma asiointi -palvelussa (www.tyomarkkinatori.fi > Oma asiointi > koulutushakemus).

Koska valinta koulutukseen tai mahdolliseen haastatteluun perustuvat hakemuksessa esitettyihin tietoihin, täytä hakemus huolellisesti ja kerro mm. miksi olet kiinnostunut tästä koulutuksesta/miten tämä edistää työllistymistäsi. Tarkistathan työvoimakoulutukseen hakiessasi, että yhteystietosi ovat ajan tasalla.

Koulutuksen ajalta voidaan maksaa työttömyysetuutta (mahdollisesti korotettuna) ja kulukorvausta.

Koulutukseen hakeutumisesta ja koulutuksen aikaisista taloudellisista etuuksista saat lisätietoa TE- palvelujen valtakunnallisesta koulutusneuvonnasta, puh. 0295 020 702 (ma – pe 9.00 – 16.15). Voit ottaa yhteyttä myös chatissa, yhteydenottolomakkeella tai Facebookissa. Lisätietoja löydät osoitteesta https://tyomarkkinatori.fi/info/valtakunnalliset-neuvontapalvelut/henkiloasiakkaan-neuvontapalvelut/koulutusneuvonta.

  • Tarjoaja: Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto ⧉
  • TE-toimisto: Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
  • Lähiosoite: Piilolantie 17
  • Paikkakunta: Äänekoski, Keski-Suomi
  • Johtaako tutkintoon: Kyllä
  • Kesto: n. 5kk
  • Ensisijainen ammatti: Yrittäjät
  • Koulutuspaikkoja: 10